sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kulttuurielämyksiä

Vapaa-aikana Englannissa kannattaa shoppailun ja ravintoloiden lisäksi tutustua myös paikallisiin nähtävyyksiin ja museoihin. Englannissa on monella paikkakunnalla upeita linnoja ja raunioita. Myös museoita löytyy runsaasti.

Lauantaina suunnistin kohti Kirkstall Abbeyta, joka sijaitsee Kirkstallin kaupunginosassa Leedsissä. Bussimatka keskustasta kesti noin 10 minuuttia. Kirkstall Abbeyssa oli sattumalta Deli Market, jossa myytiin paikallista ruokaa ja leivonnaisia. Kirkstall Abbey sijaitsee keskellä puistoa ja sinne on vapaa pääsy, mutta alue on aidattu. Portit suljetaan tähän aikaan vuodesta 16.00.
























Tien toisella puolella sijaitsee Abbey House Museum, jossa pääsee tutustumaan viktooriaanisen aikakauden
Leedsiin. Museon sisäänpääsy oli 3,80 puntaa. Museossa on mm. viktoriaaninen katu (kauppoja, taloja, koulu) sekä näyttely lapsen asemasta viktoriaanisella aikakaudella.

Viktoriaaninen katu, taka-alalla wc:t















































































































































Viktoriaaninen "nursery" eli lastenhuone

Sunnuntaina isäntäperheeni vei minut sekä lapsenlapsensa Jonathanin Skiptoniin, joka sijaitsee n. 41km Leedsistä luoteeseen. Skiptonissa kävimme Bolton Abbeyssa, jossa on raunioituneen luostarin lisäksi mm. kävelypolkuja, teehuoneita, kahviloita, ravintoloita sekä lahjatavarakauppa. Kävimme myös Skiptonin keskustassa sekä keskustassa sijaitsevassa Skiptonin linnassa (Skipton Castle). Sisäänpääsy oli 6,80 puntaa, mikä on melko paljon, mutta linna oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Skipton Castle on yksi Englannin parhaiten säilyneistä keski-aikaisista linnoista.

Bolton Abbey, kävelypolku
Bolton Abbey
Skipton Castle

Nähtävyyksiä on siis kierretty koko viikonloppu. Paluulento Suomeen lähtee ensi lauantaina 10.20 eikä työpäiväivien jälkeen klo 17 ole enää mitään ideaa lähteä minnekään, kun on pimeää ja kaikki paikat kiinni. Myös ostoskeskukset suljetaan arkisin usein jo 18.00! Se tuntuu käsittämättömältä kun on kyse näin isosta kaupungista. Iltaisin voi kuitenkin käydä tähän aikaan vuodesta mm. joulumarkkinoilla, elokuvissa, ravintolassa tai pubissa (Englannissa on yleistä käydä yhdellä oluella/siiderillä työpäivän päätteeksi).

Vielä muutama kuva Englannin maaseudusta:










Samalla pellolla on usean eri omistajan lampaita. Lampaat on merkitty eri värein, esim. punainen, vihreä ja sininen. Yleensä väriläiskä on lampaan selässä, mutta näin myös kokonaan punaiseksi värjätyn lampaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti